1.10.2007

Polarmatic Oy:n pääomistajaksi Midinvest Managementin rahasto


Omistusjärjestelyn avulla Polarmatic pystyy vastaamaan lisääntyneeseen kansainväliseen kysyntään ja kehittämään teknologiaansa edelleen. Venäjän ja Baltian rakennushankkeet ovat lisänneet betoniasemissa käytettävien energialaitosten kysyntää.

Tampereella toimivassa Polarmatic Oy:ssä on toteutettu yrittäjäpolvenvaihdos, jonka myötä yhtiön pääomistajaksi on tullut pääomasijoitusrahasto Midinvest Fund II Ky. Yrityksen perustaja Raimo Väänänen jatkaa yhtiössä vähemmistöomistajana.

Polarmatic Oy on vuonna 1968 perustettu yritys, joka on erikoistunut betoniteollisuuden energialaitoksiin. Kapealle sektorille teknologiaa innovoinut yritys menestyy ja kasvaa kansainvälisillä markkinoilla: sen valmistamista energialaitoksista noin 90 prosenttia viedään ulkomaille. Asiakaskunta koostuu valmisbetoniteollisuuden yrityksistä ja valmisbetoniasemien toimittajista.

"Pääomasijoitusyhtiö Midinvest Management Oy:n näkökulmasta hyvin hoidettu Polarmatic on juuri sopiva yritys sijoituskohteeksi. Yritys on alansa markkinajohtaja, joka kasvaa kansainvälisillä markinoilla orgaanisen kasvun myötä. Viime vuonna liikevaihto oli 8 miljoonaa euroa, ja kasvu jatkuu edelleen vahvana", kertoo sijoitusjohtaja Jukka-Pekka Korja.

Omistusjärjestelyn ansiosta yrityksen tuotantoa ja siihen liittyvää osatoimittajaketjua vahvistetaan.

"Markkina-alue on laajentunut Venäjälle ja ympäri Eurooppaa. Toimitukset vaativat entistä enemmän resursseja. Tehdyllä ratkaisulla pystytään turvaamaan lisääntynyt asiakaskysyntä, nykyisen henkilöstön työllisyys ja tarvittavat henkilöstölisäykset", Raimo Väänänen toteaa.

Raimo Väänänen jatkaa yhtiön toimitusjohtajana toistaiseksi. Jatkossa hän keskittyy Polarmatic Oy:ssä erityisesti teknologian kehittämiseen.

Polarmatic työllistää tällä hetkellä noin 30 työntekijää. Yritys on saavuttanut alallaan markkinajohtajan aseman kehittämällä valmisbetoniasemiin liittyvää energiateknologiaa. Kysyntä on kasvanut viime vuosina muun muassa Venäjän ja Baltian mittavien rakennushankkeiden vuoksi: betoniasemia ja niihin liittyvää oheisteknologiaa tarvitaan mahdollisimman lähellä rakennuskohdetta.

Lisätietoja:

Sijoitusjohtaja Jukka-Pekka Korja, Midinvest Management Oy, puh. +358 40 560 3938
www.midinvest.fi