8.10.2013

Energiakolmio ja Skapat Energia aloittavat alalla käänteentekevän yhteistyön


Energiakolmio ja Skapat Energia aloittavat alalla käänteentekevän yhteistyön

Suomen kaksi johtavaa sähkönhankinnan ja energiatehokkuuden asiantuntijayritystä, Skapat Energia Oy ja Energiakolmio Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Skapat Energia ryhtyy tarjoamaan asiakkailleen Energiakolmion EnerKey-raportointipalvelua ja Energiakolmio puolestaan omille asiakkailleen Skapat Energian tarjoamaa kiinteistön etähallintapalvelua.

”Perinteisen kilpailuasetelman lisäksi on mielekästä tehdä yhteistyötä. Tuotamme kyseisiä palveluja toisillemme sekä toistemme asiakkaille ja säästämme siten tuote- ja palvelukehityksessä. Asiakkaamme hyötyvät, kun he saavat mainitut palvelut yhdestä ovesta. Tämä tuo energia-alalle tervetullutta yhteistyötä. Muilta osin jatkamme siis edelleen kilpailijoina”, Skapat Energian toimitusjohtaja Tommi Vekka toteaa.

”Yhteistyö Skapat Energian kanssa vauhdittaa parhaillaan käynnissä olevaa EnerKey-energiahallintajärjestelmän kehitystyötä entisestään. Etähallintapalvelut täydentävät olemassa olevia energiavalvomopalvelujamme ja avaavat kasvumahdollisuuksia ulkomaita myöten”, Energiakolmion toimitusjohtaja Anssi Kuoppala kertoo.

Yksityisomistuksessa oleva hämeenlinnalainen Skapat Energia on perustettu vuonna 1998 ja sillä on noin 20 000 asiakasta yritys- ja kuntasektorilla. Yritys työllistää 80 henkeä, ja sen liikevaihto on 6,7 miljoonaa euroa. Skapat Energia Oy hallinnoi asiakkaittensa lukuun 3,2 TWh sähköä vuodessa.

Myös vuonna 1995 perustettu Energiakolmio on yksityisomistuksessa, ja se työllistää 85 asiantuntijaa Jyväskylässä. Yrityksen liikevaihto on 28,3 miljoonaa euroa. Energiakolmiolla on noin 1000 yksityisen ja julkisen sektorin asiakasta. Suomen vuosittaisesta sähkönkulutuksesta viidennes eli tällä hetkellä noin 17 TWh kulkee Energiakolmion kautta.

Kumpikin yritys on puolueeton sähkönhankinnan ja energiatehokkuuden asiantuntijayritys. Yhteistyösopimus julkistettiin tänään Energiakolmion Nordic Energy Management 2013 -seminaarissa Finlandia-talolla.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Tommi Vekka, Skapat Energia Oy, puh. 050 563 2853, www.skapatenergia.fi
Toimitusjohtaja Anssi Kuoppala, Energiakolmio Oy, puh. 020 799 2109, www.energiakolmio.fi