14.3.2017

Antti Jokitalo Ficoten toimitusjohtajaksi


Antti Jokitalo on nimitetty Laukaassa toimivan Ficote Oy:n toimitusjohtajaksi 15.4.2017 alkaen. Jokitalo aloittaa yhtiössä osa-aikaisesti jo 15.3.2017.

Jokitalolla on monipuolinen kokemus teollisuuden eri tehtävistä. Jokitalo siirtyy Ficotelle Komas Oy:stä, jossa hän toimi yhtiön toimitusjohtajana vuosina 2012-2016 kasvattaen yhtiön liikevaihdon 20 miljoonasta lähes 50 miljoonaan euroon yrityskauppojen ja uusien asiakkuuksien avulla. Jokitalo on työskennellyt aiemmin myös useiden muiden metalli- ja elektroniikkateollisuuden yritysten johto- ja kehitystehtävissä.

”Olen iloinen mahdollisuudesta hypätä mukaan pk-yritykseen, jossa on kiinnostavat kasvumahdollisuudet”, toteaa Jokitalo. ”Lähdemme kehittämään yhtiön tuotteita ja palveluja tukemaan entistäkin paremmin asiakkaidemme liiketoimintaa ”, jatkaa Jokitalo.

Ficote kehittää ja valmistaa laitteita ja palveluita kunnallistekniikan sekä teollisuuden tarpeisiin. Yhtiö on perustettu vuonna 1990 ja sen liikevaihto on n. 6 miljoonaa euroa. Yhtiön enemmistöomistajaksi tuli tammikuussa 2017 jyväskyläläinen pääomasijoitusrahasto Midinvest Oy.

Ficoten pitkäaikainen toimitusjohtaja Heikki Lehtonen jatkaa yhtiön hallituksen jäsenenä.

Lisätietoja:
Midinvest Management Oy, Toimitusjohtaja Jukka-Pekka Nikula, puhelin +358 50 539 9378
Ficote Oy, Toimitusjohtaja Antti Jokitalo (15.4.2017 alkaen), puhelin +358 50 363 8489